Joulun odotus on tänä vuonna saanut ihan uudenlaista hohtoa. Ja samalla voin ottaa takaisin kaikki pahat sanani siitä, että joulun odotus aloitetaan liian aikaisin. Kun on hyvä aihe mitä odottaa, kannattaa odotuskin aloittaa ajoissa.
Matkalaukku elämää on siis jäljellä otsikon mukaiset neljä viikkoa. Viime keskiviikkona aloin availla työpäiviä jäljellä-kalenterin luukkuja 24:stä alaspäin. Dumle työpäivässä auttaa jaksamaan ;)
Kaksi ensimmäistä jaksoa eli ensimmäiset 13 viikkoa meni ihan kivuttomasti uutuuden viehätyksestä kai ja ajattelinkin, että mikäs tässä. Sitten kuitenkin iski turnajaisväsymys. Lieneekö osasyynä pimeä ja märkä vuodenaika ja osittainen epävarmuus siitä, mitä ensi keväänä teen, jne. Vimpeliinkin kysyttiin kevääksi, mutta kyllä tämä erossa asuminen saa nyt riittää.
Kevään aikana järjestetään kolme neljästä kurssista, jotka mulla vielä kemian cumusta puuttuu. Kaiken hyvän lisäksi tentit on ripoteltu sopivasti yksi joka kuukaudelle, jottei opettajien työttömyyskassakaan vie multa tukia pois opiskelun takia. Jotenkin mulla on kuitenkin semmonen kutina, että töitä saattaa löytyä, mutta katsotaan.
Tänään on lotossa jaossa 5 000 000€, joten jos sen voittais, niin sitten voiskin vain harrastella lopun elämää ja tehdä semmosta työtä, josta oikeesti tykkää. Voittoa odotellessa =)
lauantai 22. marraskuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
