Joulun odotus on tänä vuonna saanut ihan uudenlaista hohtoa. Ja samalla voin ottaa takaisin kaikki pahat sanani siitä, että joulun odotus aloitetaan liian aikaisin. Kun on hyvä aihe mitä odottaa, kannattaa odotuskin aloittaa ajoissa.
Matkalaukku elämää on siis jäljellä otsikon mukaiset neljä viikkoa. Viime keskiviikkona aloin availla työpäiviä jäljellä-kalenterin luukkuja 24:stä alaspäin. Dumle työpäivässä auttaa jaksamaan ;)
Kaksi ensimmäistä jaksoa eli ensimmäiset 13 viikkoa meni ihan kivuttomasti uutuuden viehätyksestä kai ja ajattelinkin, että mikäs tässä. Sitten kuitenkin iski turnajaisväsymys. Lieneekö osasyynä pimeä ja märkä vuodenaika ja osittainen epävarmuus siitä, mitä ensi keväänä teen, jne. Vimpeliinkin kysyttiin kevääksi, mutta kyllä tämä erossa asuminen saa nyt riittää.
Kevään aikana järjestetään kolme neljästä kurssista, jotka mulla vielä kemian cumusta puuttuu. Kaiken hyvän lisäksi tentit on ripoteltu sopivasti yksi joka kuukaudelle, jottei opettajien työttömyyskassakaan vie multa tukia pois opiskelun takia. Jotenkin mulla on kuitenkin semmonen kutina, että töitä saattaa löytyä, mutta katsotaan.
Tänään on lotossa jaossa 5 000 000€, joten jos sen voittais, niin sitten voiskin vain harrastella lopun elämää ja tehdä semmosta työtä, josta oikeesti tykkää. Voittoa odotellessa =)
lauantai 22. marraskuuta 2008
maanantai 18. elokuuta 2008
Syksykö se meinaa jo iskeä??
Näin totesin tässä yhtenä päivänä, kun katsoin koivuja, joissa osa lehdistä olivat jo keltaiset. Ihmeen nopeasti tämä kesä on taas mennyt. Olin kesä-heinäkuun töissä painolaitos Printcenterissä tuossa meidän lähistöllä. Nyt viettelen pienoista lomaa tämän elokuun ja sitten syyskuun joko kahdeksas tai viidestoista päivä rupean opiskelemaan Logistiikan perustutkintoa, suuntautuminen linja-auton kuljettajaksi. Isot autot kiehtovat minua, ja näin sitten ajattelin hakea oppimaan ja hankkimaan D-kortin.
Rakas vaimoni on vaihtanut hetkeksi paikkakuntaa (puolisen vuotta) ja opettaa viikot aina Alajärvellä. Hyvä asia on, että näemme sentään viikonloppuisin, joten ei ole aivan mahdotonta olla erossa näitä viikkoja. Tietysti sitten tässä syksyn aikana on viikonloppuja, jolloin olen kiertueella Hautakankaan Pesan kanssa Nokia Mission tapahtumissa. Mutta päälimmäisenä on mielessä joko suunnata Kauhavalle tahi sitten odotella vaimoa kotiin viikonlopuksi. :)
Uimiset sekä auringon otto jäivät tänä vuona JÄLLEEN KERRAN liian vähäiseksi. Toivon mukaan ensi kesänä olisi siihen mahdollisuus, että voisimme viettää yhteisen kesäloman Eijan kanssa ja lähteä vaikkapa matkailuautolla kiertämään pari viikkoa Suomea ja rantoja. ;)
Pidetää lippu korkealla!
perjantai 6. kesäkuuta 2008
Syksy alkaa muotoutua
Viimeinen haastattelu sitten tärppäs ja meitsi tulee elämään puoli vuotta matkalaukkuelämää. Avautunut paikka nimittäin sijaitsee Alajärvellä. Kyseessä on puolen vuoden vuorotteluvapaan sijaisuus, joten muuttoautoa ei kannata suunnata pohjanmaalle niin lyhyeksi aikaa. Keväällä aattelin tehdä sitten lyhyempi aikaisia sijaisuuksia, kemian opintoja ja tietotekniikan tuntisuunnitelmia, jotta oman alan työtkin joskus avautuisivat. Kyseessä on siis taas ma-fy-ke...
Anyway, työpaikan vuoksi elelen viikot lapsuudenkodissani ja viikonlopuiksi suuntaan armaan mieheni luo Vaajakoskelle. Sopiva asunto nimittäin löytyi sieltä. 58 neliötä ja lasitettu parveke päälle. Keittiö on minikokoinen, mutta eiköhän siitä selvitä, kun vain karsii turhat astiat pois ja käyttää luovuutta tavaroiden sijoittelussa. Virallinen muuttopäivä on 14.6. eli ens viikon lauantaina. Ei haittaa, vaikka muutama ylimääräinen käsipari ilmaantuisi kantamaan laatikoita... vaikka sitten edes hetkeksi.

lauantai 24. toukokuuta 2008
Mikan pölinät
Vaimo-kulta muistutti tästä plogista joka meillä on, en itse kyllä muistanu edes olemassa oloa... :S Häpeän syvästi.
Meillä tuli 19.5.2008 ENSIMMÄINEN häävuosipäivä! Vanheneminen on siitä jännä asia, että mitä vanhemmaks tullaan niin sitä nopeempaa vuodet menee. Kuten nyt tämä ensimmäinen vuosipäivä, tuntuu että siivillä on tämä vuosi menty. Mitä seuraavat vuodet sitten tulee olemaan, se nähdään sitten. Lopetin työt Lindström Korporaatiossa ja nyt suuntaus on Jyväskylään. Kesä-heinäkuun olen töissä paikassa nimeltä Printcenter. Repro-työtä olis tarkoitus tehdä MAC-ympäristössä! ;)
Applesta puheen ollen: Vuoden alusta meinasin hommata iMac tietsikan, ihan siitä syystä että tietokoneen komponentit ja prossu on näytön sisällä. Ei siis tarvitse erikseen tornia ja lcd-näyttöä. Käytiin verkkokaupassa ja näytin Hallituksen Puheenjohtajalle konetta. Reaktio oli "suht" järkyttynyt. Hinta kun oli nelinumeroinen luku... Hän sai minut lopulta miettimään uudestaan asiaa ja unohin sen sitten. Tässä viime viikolla tutkailin jälleen pitkän ajan jälkeen verkkokauppa.com:n sivustoja ja jälleen eteeni tuli tuo iMac 24" 2,4GHz. Hinta oli laskenut monta sataa siitä mitä se oli vuoden alussa vielä. Kannatti odottaa! :)
Saapi nähdä mitä tuon heinäkuun jälkeen sitten tulee eteen. Töitä tietysti, mutta miltä alalta. Kuljetusalalta vai it-alalta. Sen näkkee sitten. Mutta kuten tähänkin asti elämässä, asioilla on taipumus järjestyä. Siihen luottaen!
Nyt lähden tästä kirjoittelemasta. Lisää heti ensi kerralla!
Hyvää kesää kaikki te, jotka tätä luette!

Puolivuosittaispäivitys
Noniin, kuten epäilinkin, tämä blogi päivittyy hyvin harvakseltaan...
Puoliska vuotta edellisestä päivityksen tyngästä on kulunut ja kaikenlaista on tapahtunut.
Ensinnäkin se tärkein. Olen valmis. Olen virallisesti pois Jyväskylän yliopiston kirjoilta, koska sain palautettua graduni viimeistä kertaa 19.12.2007 ja valmistumispäiväni on siis 20.12.2007. Hip hei.
Vuoden vaihteessa alkoikin sitten työt Keihäslahden koulussa Kurussa ja nyt ollaan siinä pisteessä, että mietiskelen tässä millä sanoilla haluan sanoa heipat ehkä elämäni ihanimmalle koululle. Keihäslahdella opettajat on mukavia, oppilaat on mukavia, mitä nyt joskus koettelee hermoja ja kärsivällisyyttä, ja muutenkin. Kertaakaan ei oo tarvinnu miettiä tään kevään aikana, että miten tätä työtä jaksaa eläkeikään saakka... ;) Ikävä tulee, se on varma.
Ens syksyn työt on kuitenkin edelleen avoinna, koska huolimatta monista monista hakemuksista ja kolmesta haastattelusta, mikään paikka ei auennut :( Paras sijoitus oli ensimmäinen varasija, mutta ei se paljon lämmitä, ellei se varsinainen valittu jostain syystä peru tulemistaan. No, onneksi mun ajatusmaailmani on aika prosessimainen, kuten siskoni kerran asian ilmaisi eli kun yksi suunnitelma menee mynkään, niin generoidaan uusi suunnitelma. Eli. Kemiasta on edelleen opintoja suorittamatta, joten taidan opiskella kemman cumun loppuun. Sitten toisekseen niin syy miksi jäin ekalle varasijalle enkä tullut valituksi oli, että mulla ei ollut valmiita ideoita, miten peruskoulun atk-kursseilla pitäis opettaa (ei sitä kyllä haastattelussa ees kysytty...). Tämän vuoksi aion siis tehdä pariin kurssiin valmiit tuntisuunnitelmat, jotka läväytän eteen ens kevään haastattelussa. Johan pitäis sitten paikka aueta!
Niin ja Jyväskylään siis muutetaan. Heinäkuun alussa, kunhan osoite selviää, mihin kannetaan tavarat. Saa pitää edullisia kolmioita silmällä....
Tässä nämä mun kuulumiset, Mr voi kertoa omista kuulumisistaan ihan itse henkilökohtaisesti! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)